Rohkeus

On aika viimeiselle blogitekstilleni! Blogin kirjoittaminen oli minulle melko uusi asia, päiväkirjaa kirjoitan aina matkoiltani, mutta tälläisen julkisen kirjoittaminen on tuntunut jännältä. Olen saanut pohtia sitä, mikä on "soveliasta" julkaista näin julkisesti ja myöskin saanut pohjan kertoa tekemisistäni ja menemisistäni ystäville ja perheelle Suomessa. Nyt 40 postausta myöhemmin, olo on terapeuttisempi, ehdottomasti!

Äänensä esiin tuominen maailmassa, missä on miljardeja ihmisiä, on vaikeaa. Koen, ettei minulla hirveästi mitään sanottavaa edes ole, mutta foorumeita tähän kuitenkin löytyy, tämän blogin ollessa hyvä sellainen! Minulla ei löydy monesta asiasta paljoa kokemusta, mutta on eräs asia, mitä olen tehnyt paljon ja se on matkustaminen.

Olen asunut elämäni aikana 4 eri maassa ja nähnyt 4 erilaista kulttuuria. Neljästi olen sopeutunut, tuonut omaa kulttuuriani esille ja ottanut vaikutteita uudesta maasta. Muuttuuko se helpommaksi? Ei. Kuulen usein, miten ihmiset päivittelevät matkustamistani ja sanovat että "no sulla nyt on mahdollisuus, mulla ei". Miten mulla on erillainen mahdollisuus kuin kenellä tahansa muulla? Ei mielestäni mitenkään. Rohkeutta lähteminen vaatii aina, rohkeutta lähteä mukavuusalueelta pois.

Kaikki ketkä minut tuntevat, tietävät sen, miten paljon pidän siitä että tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Tykkään olla kotona todella paljon, ja olenkin melkoinen kotihiiri. On kuitenkin jotain, mitä rakastan, ja se on matkustaminen. Rakastan tunnetta olla jossain aivan erilaisessa paikassa, hengittää maan ilmaa, syödä maan ruokaa ja yksinkertaisesti -ja kliseisesti- kokea olevani elossa. 

Niinpä nyt "viimeisenä sanomana" minulla onkin se, että haluan rohkaista kaikkia lukijoitani poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Se on sen arvoista kun kokeilee jotakin uutta ja onnistuu siinä. Itseltäni löytyy yli 20 leimaa passistani, mutta en ole vielä lähelläkään valmis "asettumaan aloilleni". Viisauksista paras on sydämen viisaus ja koen että matkustaminen tuo sitä paljon! Olen niin ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä Kanadaan harjoitteluvaihtoon, ja elämäni repussa on nyt paljon uusia eväitä.

Kiitos lukijoilleni, kiitos että olitte matkassa mukana! Kuviksi laitoin edellisen postauksen tavoin kuvia matkoiltani.

Takaisin tulemisen kulttuurishokki

Kun puhutaan kulttuurishokeista, tulee aina ensin mieleen uuden kulttuurin kohtaaminen ja siitä kehkeytyvä jännitys. Lähtiessäni ensimmäisen kerran Kanadaan 18 vuotiaana, huomasin tuolloin miten joskus hankalampaa kuin lähteminen on takaisin tuleminen.

Aina kun Kanadan työpaikkani Hungry For Life International lähettää tiimejä ulkomaille, käydään matkan viimeisenä päivänä läpi re-entry culture shock-konseptia. Kun kävimme tätä läpi Etiopiassa, olin aivan haltioissani: voi kun olisin TIENNYT tämän ollessani 19 vuotias ja palatessani Suomeen! Jaetulla paperilla oli tämä ja muutama muu artikkeli, sekä erinomaisesti kuvaillut tuntemukset siitä, mitä voit käydä läpi. Haluaisin julkaista ne kaikki tässä, mutta HFL ei pitäisi siitä, joten en sitä tee :)

Nyt ollessani Suomessa miltei pari viikkoa, käyn sekalaisia tunteita edelleen läpi. Päälimmäisenä on väsymys. Olen niin väsynyt! Kyseessä ei ole jet lag, vaan kaiken vaihtuminen: maan, kielen, kulttuurin yms. Huomaan jälleen sen, miten suomalaisten on pakko pitää itsensä kiireisenä kokoajan ja jatkuvasti on tapahduttava jotakin. Palasin heti takaisin Stadiumiin töihin, ja teen siellä paria kolmea vuoroa viikossa. Sen lisäksi minulla on vielä yksi nettikurssi, mikä pitää viimeistellä, sekä yksi tentti mihin aloittaa lukeminen. Tämä kaikki ei kuitenkaan vie käsittömän paljon aikaa, mistä olen iloinen, sillä juuri nyt tuntuu parhaimmalta juoda kotona kahvia, olla nimenomaan mun omassa kodissa, nauttia poikaystävän, perheen ja ystävien seurasta ja nukkua paljon.

Toinen tunne mitä käyn läpi, on tietynlainen tyhjyys. On ollut aivan mahtavaa nähdä taas läheisiäni, mutta silti tuntuu tyhjältä. Aivan kun olisin antanut itsestäni niin paljon Kanadassa, että nyt on tyhjempi olo? Välillä mietin, oliko Kanadan-aikani unta vain, tapahtuiko se oikeasti? Ihmiset kauhistelevat usein pitkiä lentomatkoja Vancouverin ja Helsingin välillä, mutta mielestäni pitkät lentomatkat on hyvä olla, sillä jo sen lennon aikana ehtii käydä läpi tätä transformation- aikaa kahden maan välillä. Mieleni tarvitsee sen ajan käydä läpi tätä prosessia niiden 30 tunnin aikana, mitä matkustan.

Ollessani 19-vuotias ja palatessani Suomeen, lähdin usein ajamaan autolla johonkin syrjäiseen paikkaan, istuin autossani ja huusin. Olin niin turhautunut kaikkeen, että en tiennyt mitä muuta tehdä kuin huutaa. Koin olevani tietyllä tapaa friikki, koska en osanut iloita kotiinpaluusta kuten minun olisi pitänyt.

Vieläkin välillä minua turhauttaa. Se ero, mitä näiden vuosien aikana on minussa tapahtunut on kuitenkin se, että tiedän sen että kaikki on mahdollista. Jos päätän muuttaa ulkomaille, voin sen tehdä. Jos haluan mennä takaisin jonnekkin missä olen vieraillut, voin mennä. Se on itsestäni vain kiinni.


Tekstin kuvat vuosilta 2010-2011 ollessani Kanadassa ensimäisen kerran

Viimeinen viikonloppu

Tässä pienoista throwbackia viimeiseen viikonloppuun Kanadassa! Kirjoitin tämän päiväkirjaani, mistä kopion tänne blogiin:

Lauantai 29.11

Aivan hullua miettiä, että pian jo lähden takaisin Suomeen... En pidä muutoksista ja pian elämäni tulee jälleen muuttumaan. Tänään heräsin aamulla aikaisin, sillä en halunnut hukata viimeisiä hetkiäni täällä nukkuen. Sinänsä huono taktiikka, sillä univelkaa on aivan tajuton määrä! Söin aamupalan rauhassa (join kaksi lattea...) ja katsoin ulos vuoria. Miten kauniita paikkoja maailmasta löytyykään ja kuinka onnellinen olen, että olen päässyt niitä näkemään!
Ang oli kipeä, joten lupasin olla lasten kanssa että hän saa nukuttua. Puin lapsille haalarit ylle ja menimme ulos leikkimään. Tältä farmilta löytyy leikkitilaa aivan äärettömän paljon! Puolentoista tunnin päästä palasimme sisälle, vaihdoin vaatteet ja lähdin ajamaan Abbotsfordiin, missä tapasin ystäväni Trishan ja Tanan. Oli haikeaa sanoa heille hyvästit...  Tapasin tytöt Havaijilla kolme vuotta sitten ja jollain tapaa tuntuu kuin se olisi eilinen, toisaalta taas tuntuu että olisin tuntenut heidät aina. Jos olen jotain oppinut tällä matkalaukkuelämälläni, niin sen, että tosiystävyydet säilyvät vaikka kilometrejä onkin välissä!
Kahvittelun jälkeen menimme läheiselle ostarille, mistä ostin uudet farkut. Rahaa voi säästää myöhemminkin, eikö niin?!
Illalla tilasimme pizzaa kotiin ja katsoin Angin kanssa elokuvan "the giver". Todella hyvä ja laittoi kyllä ajattelemaan!

Sunnuntai 30.11

Aamulla jälleen kahvin voimalla sain päiväni käyntiin. Suomessa nukun enemmän, eikö vain?? Menin kirkkoon, jonka jälkeen menin salille. Huoh, kunnon salia odotan kyllä Suomessa. Niin ruuhkainen tämä Chilliwackin sali on! Treenin jälkeen menin kotiin ja suihkuun, jonka jälkeen menimme (yllättäen) jälleen hot tubiin istumaan.
Illalliselle menin host-vanhempieni luokse, sillä tänään on Bostonin virallinen syntymäpäivä. Olin ostanut hänelle erään pelin lahjaksi, mistä tiesin että hän pitäisi paljon. Oli niin ihanaa nähdä hänen yllättynyt ja iloinen ilme kun hän avasi paketin :)
Illalla menin Angin kanssa elokuviin katsomaan Nälkäpelin. Tykkäsin todella paljon! Olen nyt ollut viimeiset kaksi viikonloppua ollut yhteensä 4 kertaa elokuvissa... Kokemus sekin!
Jollain tapaa en halua mennä nukkumaan. Liian pian tulee jo tiistai, kun on jälleen sanottava hyvästejä...

Kuvat Havaijilta Tanan ja Trishan kanssa

Takaisin Suomessa

Miten arkeen onkaan ollut niin vaikea palata? Tein Kanadassa toimistotöitä ja olin koneella joka päivä. Niinpä nyt kotiin palatessani on koneen avaaminen tuntunut todella ylivoimaiselta...
Tämä ei kuitenkaan ole viimeisin postaukseni, vaikka kotiin saavuinkin! Haluan vielä julkaista yhden päiväkirjamerkinnän viimeiseltä viikonlopultani sekä käydä omassa postauksessa läpi tunteita, mitä olen käynyt läpi kotiutuessani. Stay tuned ;)

Lentoni Vancouverista Helsinkiin sujui todella hyvin. En ollut edes tietoinen, että Lufthansalla on lakko päällä ja päivää ennen lentojani ja päivä niiden jälkeen ei mitkään Lufthansan lennot lähteneet. Kaikki lentoni oli kyseisellä lentoyhtiöllä joten olen ehdottoman kiitollinen, ettei minun lentopäivänäni ollut peruutuksia!

Matkustusaikaa oli yhteensä noin 30 tuntia ja kyllä tuollainen vetää tytön väsyneeksi. Onneksi poikaystäväni haki minut lentokentältä, olisin ollut aivan liian väsynyt mennäkseni bussilla Turkuun! Ja, olihan se aivan mahtavaa nähdä poikaystäväni niin pian kuin mahdollista :)

Nyt on pahin jet lag selätetty, mutta muuten on fiilikset melko... haikeat. Kerron niistä seuraavaksi lisää!

Viimeistä viedään!

Viimeinen kokonainen päivä Kanadassa on alkanut... EN pidä siitä. Lähdön hetket on aina vaikeimmat, sillä vihaan hyvästejä..

Nyt kuitenkin jatkan pakkaamista (MIKSI ostin näin paljon tavaraa?!) ja kahvin voimalla yritän saada kaikki hoidetuksi.

Etiopian päiväkirja, osa 4

Nyt viimeinen päiväkirjatekstini Etiopiasta, mikä oli päivästä kun lähdimme Sodo-kylästä.

Every day is the best day yet. Today was very bittersweet as we drove up the dirt roads to the Zamine Sabaye School we have been working on and with all week for the last time. Even through the language barrier we were able to bond with the children and teachers through taking photos, painting the school, playing games with English songs and words to help them learn, hosting a sports day and giving out candy.

We started the day by meeting with government officials to commission in the four new wells of Zamine Sabaye. The school director presented a speech on the future needs of the school and thanked us for all our efforts. The school and officials presented each of our team members with a handmade scarf in Wolaita colours and a beautiful bouquet of flowers. We then shared homemade bread, fresh bananas and oranges and strong coffee, before departing.

We made a few more stops at other KVI projects, the first being a school where the kids sang for us and we gave autographs into their workbooks. The next project we stopped at was the Women’s Empowerment Project. The women greeted us with song and dance, which a few of us promptly joined in on. I loved it so much! They showed us the new grinding mill and how it worked to make grains into flour that they are able to sell at the market on Tuesdays, Thursdays and Saturdays. We were able to bless them with a donkey and a cart as a team, which they were very grateful for. This, for me, was one of the major highlights of the trip.

As we drove out of the village we decided we needed to get rid of some of the leftover candy, so as we drove we tossed them to the children walking home from school. Before we knew it we were being mobbed by children hungry for sugar, it was quite hilarious.
The drive to Hawassa was crazy with the many people, cows, goats and donkeys taking up the streets. Our driver is very good and was able to get past them all without a hitch.

We ended the day with a beautiful dinner on the lake at a resort in Hawassa. It’s crazy how inexpensive everything is here, this dinner that would easily cost 80 dollars for two people alone in Canada or Finland, was what we paid for all ten of us to have a great meal and milkshakes.

Black Friday

Viime yönä minä ja työkaverini Jess lähdettiin kohti jenkkejä alennusten perässä. Yhdysvalloissa kiitospäivä oli torstaina ja perinteisesti seuraavana päivänä alkaa hullut alennusmyynnit.

Lähdimme matkaan kolmelta aamuyöllä kahdesta syystä 1) rajat kanadan ja yhdysvaltojen välillä on AINA tukossa ja siellä joutuu odottamaan vartista kahteen tuntiin. Koska kaikki haluavat mennä halpojen hintojen perässä jenkkeihin, on BFS-yönä rajat kaoottiset. Mietimme Jessican kanssa, että mikä aika olisi vähiten houkutteleva ja valitsimme sen, ettei jonot olisivat pitkät. Taktiikka onnistui!
2) Kaupat aukeavat keskiyöllä ja koska parhaimmat tavarat viedään aina käsistä, on hyvä mennä paikalle ennemmin kuin myöhemmin.

Tavarat mitä lähdimme hakemaan, on ensi vuoden hyväntekeväisyystapahtumaa varten. Tapahtumassa on hiljainen ja live huutokauppa ja hiljaisessa on aina  kotiosastolla keittiöntarvikkeita, kuten kahvinkeittimiä yms. Saamme joka vuosi paljon lahjoituksia, mutta osan tuotteista ostamme itse alennuksista. Yhdysvalloissa on muutenkin keskivertaa halvemmat hinnat kuin Kanadassa (paitsi viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun valuuttakurssi on uskomattoman heikko) ja kun siihen lisätään alennusprosentit, puhutaan jo hyvistä diileistä! Esimerkiksi, viime vuonna tämän vuoden huutokauppaa varten ostettiin kapsulikahvinkeitin BF alennuksista 50 dollarilla, ja huutokauppasimme sen miltei 300 dollarilla. ROI on todella hyvä ja kun tämän kertaa noin kolmella sadalla tuotteella mitä meillä on, tulee sijoitukset kannattaviksi.

Ostimme noin neljällä sadalla dollarilla tavaroita ja hyvä oli että saimme takaluukun kiinni! Kaikki ostamamme tuotteet olivat vähintään -50%, osa jopa -90%. Olimme siis hyvin tyytyväisiä itseemme!

Takaisin tullessamme jouduimme kuitenkin tullimiehen hampaisiin, mikä ärsytti niin paljon. Teknisesti, ollessasi yhdysvalloissa vain päivän (alle 24h) et saa tuoda mitään mukanasi, mutta oikeasti pidetään sellaista 200 dollarin rajaa/henkilö. Tai siis, saat tuoda niin paljon tavaraa kuin haluat, joudut vain maksamaan ylimääräiset verot. Olen monesti ostanut itse tavaraa reippaasti yli tuolla 200 dollarilla (ystäväni kanadasta tekevät välillä myös tilauksia yms), eikä minua ole koskaan verotettu. Nyt kuitenkin KAIKKI autot käskettiin ajamaan syrjään ja viemään kuitit sisälle. Ostin pari joululahjaa (kaikki kyllä normaalihintaisia tuotteita!) ja ONNEKSENI niistä ei sanottu mitään. Huh. Jessica osti viinitonkan 16 dollarilla ja häneltä pyydettiin 26 dollarin ylimääräiset verot siitä... Kaikista tarvikkeista mitä ostimme, ei onneksi tullut paljoa, koska kodintarvikkeissa on pienin mahdollinen veroprosentti. Onneksi.

Kotiin tullessani kaaduin sänkyyn! Päikkäreiden jälkeen menin "pikkuveljeni" syntymäpäiväjuhlille, mitkä olivat elokuvateatterissa. Hän oli kutsunut kavereitaan ja menimme yhdessä katsomaan Big Hero 6-elokuvan, mikä oli todella hyvä. Pelottava lastenelokuvaksi, mutta lapset eivät tuntuneet välittävän! Leffan jälkeen menin ystävieni kanssa ravintolaan ja nyt illalla meillä oli hot tub-juhlat meidän takapihalla. Chad ja Ang (keiden luona asun) olivat ostaneet uuden 10 hengen poreammeen, ja siellä tulee minun vietettyä miltei kaikki iltani ;)

Nyt kuitenkin nukkumaan, öitä!